Osa-alue sisältää Helsingin kaupungin yleisten alueiden ulkovalaistuksen suunnittelua. Osa-alue voi sisältää myös tietoliikenneverkon ennakkoputkitusta, sekä pieniä sähköteknisiä suunnittelutoimeksiantoja sikäli, mikäli ne liittyvät olennaisesti ulkovalaistusverkkoon. Suunnittelu toimeksiannot voivat liittyä julkisen ulkovalaistuksen lisäksi liikunta-alueiden urheilukenttien valaistukseen tai kaupungin omistamien kiinteistöjen ulkovalaistukseen liittyviin tehtäviin. Helsingissä valaistaan kulkuväylien, puistojen ja aukioiden lisäksi myös siltoja ja patsaita. Helsingin ulkovalaistusverkkoon kuuluu noin 1750 UV-keskusta ja noin 100 000 valopistettä, joista nykyistä useampia tullaan tulevaisuudessa ohjaamaan valaisinkohtaisesti. Puitejärjestelyn piiriin kuuluvien tehtävien tarkempi kuvaus on esitetty tarjouspyynnön liitteenä olevassa palvelukuvauksessa. Osa-alueelle 1 valitaan 3 (kolme) toimittajaa. Osa-alueella toimeksiannot kohdennetaan valittujen konsulttien kesken alla olevankokonaistaloudellisen edullisuusjärjestyksen mukaisesti: Sija 1: 70 - 50 % Sija 2: 50 - 20 % Sija 3: 20 - 5 % Mikäli osa-alueella 1 kelpoisuusvaatimukset täyttäviä tarjoajia ja hyväksyttäviä tarjouksia on saatu vähemmän kuin edellä esitetyt sopimustoimittajien määrät, tehdään myös sopimuksia vastaavasti vähemmän. Tarjoajan tulee esittää osa-alueelle 1 vähintään kaksi (2) ja enintään neljä (4) projektipäällikköä ja vähintään kolme (3) ja enintään viisi (5) suunnittelijaa. Nimettävien henkilöiden tulee täyttää seuraavat vähimmäisvaatimukset: - vähintään teknikko soveltuvalta osa-alueelta - vähintään kahden (2) vuoden koulutusta vastaava työkokemus valmistumisen jälkeen, palvelukuvauksen kaksi (2) mukaisista tehtävistä - sujuva suomen kielen taito (vähintään eurooppalaisen viitekehyksen mukainen taitotaso C2). Projektipäälliköksi esitetyt henkilöt: Tarjouspyynnön liite 4 (Asiantuntijalomake) on täytettävä jokaisen esitetyn henkilön osalta. Ladattava liite nimetään: Osa-alue 1 Projektipäällikkö...
This Finland Professional Services opportunity is one most of your competitors will never see.
How to bid: GlobalGov tracks this tender; it does not accept bids. Submit your response through the issuing agency’s official notice.
Your competitors are watching the same crowded contracts everyone else is. Track this opportunity and every one like it worldwide, set deadline alerts, and win where they aren’t. Free for 14 days, no card.
Start a free GlobalGov account| Issuing agency | Helsingin Kaupunki, Kaupunkiympäristön Toimiala |
|---|
| Country | Finland |
|---|
| Category | Professional Services |
|---|
| Estimated value | $7.9M |
|---|
| CPV | 71320000 |
|---|
| Published | October 02, 2026 |
|---|
| Procurement stage | Request for Proposal (RFP) |
|---|
| Response due | November 04, 2026 |
|---|
| Status | Open — accepting responses |
|---|
| Original language | Finnish — members read it in their own language |
|---|
| Official source | View original notice |
|---|
| Last verified | October 11, 2026 |
|---|
Source: Tenders Electronic Daily (TED), © European Union. Notice content reused under Commission Decision 2011/833/EU; editorial content licensed CC BY 4.0. GlobalGov is not affiliated with the European Union.
See every Finland Professional Services opportunity your competition is missing. Free for 14 days.
Get real-time alerts, competitive intelligence, and deadline tracking for this and every market worldwide.
Start Free Trial — No Card RequiredFree 14-day trial · no card required
See who is already competing here →Used by capture teams who win by looking where the big players aren’t.
Get a free Finland Professional Services intelligence report in your inbox
A personalized report on Finland Professional Services opportunities, emailed in 5-10 minutes. One per month, no account needed.