Olemme tekemässä Hämeenlinnasta Suomen parasta julkista hankkijaa! Näin ollen haluamme, että tässä markkinakartoituksessa kuvattu mahdollinen tuleva hankintammekin tulee olemaan Suomen paras. Siihen tarvitsemme avuksi toimijoita, jotka arvostavat rehellistä ja avointa vuoropuhelua hankintayksikön kanssa, jotka nauttivat kilpailusta ja jotka haluavat edustaa oman alansa huippua. Tämä on Suomen uuden hankintalain mukainen markkinakartoitus. Kaikki tässä markkinakartoituksessa olevat tiedot ovat alustavia, joten ne eivät sido Hämeenlinnan kaupunkia mitenkään. HANKINNAN ALUSTAVA KUVAUS Hämeenlinnan kaupunki kartoittaa markkinoilla olevia ratkaisuja varhaiskasvatuksen sijaishallinnoinnin alustaksi. Kaupungin varhaiskasvatuksessa työskentelee noin 490 henkilöä ja toimintaa järjestetään 19 päiväkodissa. Lyhytaikaisten sijaisten arvioitu keskimääräinen volyymi on noin 110–140 henkilöä. Kaupunki tavoittelee ratkaisua, joka sujuvoittaa sijaishallinnan kokonaisprosessia, vähentää manuaalista työtä ja mahdollistaa henkilöstöresurssien tehokkaan ja taloudellisen käytön. Sijaishallinnoinnin alustalla tavoitellaan kokonaisuutta, jonka avulla voidaan hallinnoida lyhytaikaisten sijaisten palkkaamista sekä työvuorojen tarjoamista ja varaamista sekä mahdollistaa tarvittavien tietojen sujuva siirtyminen palkanlaskentaan. Lisäksi alustalla on tarkoitus hallinnoida vakituisen varhaiskasvatuksen henkilöstöpoolin sijoittumista yksiköihin. Markkinakartoituksella haemme tietoa markkinoilla olevista ratkaisuista ja niiden mahdollisuuksista vastata kaupungin toiminnallisiin tarpeisiin. Arvostamme kiinnostuneilta toimittajilta lisäksi tietoa siitä, millaisia integraatioita palkanlaskentajärjestelmiin ratkaisuunne on toteutettu ja onko ratkaisusta toteutettu integraatio Visman Personec F -järjestelmään, joka on Hämeenlinnan kaupungilla käytössä. Lisäksi pyydämme arviota tyypillisen käyttöönottoprojektin kestosta. ILMOITTAUTUMINEN Kiinnostuneita toimijoita pyydetään ilmoittamaan kiinnostuksensa...
This Finland Technology opportunity is one most of your competitors will never see.
How to bid: GlobalGov tracks this tender; it does not accept bids. Submit your response through the issuing agency’s official notice.
Your competitors are watching the same crowded contracts everyone else is. Track this opportunity and every one like it worldwide, set deadline alerts, and win where they aren’t. Free for 14 days, no card.
Start a free GlobalGov account| Issuing agency | Hämeenlinnan kaupunki |
|---|
| Country | Finland |
|---|
| Category | Technology |
|---|
| CPV | 72000000 |
|---|
| Published | October 05, 2026 |
|---|
| Procurement stage | Request for Proposal (RFP) |
|---|
| Response due | Not specified / rolling |
|---|
| Status | Open — accepting responses |
|---|
| Original language | Finnish — members read it in their own language |
|---|
| Official source | View original notice |
|---|
| Last verified | October 11, 2026 |
|---|
Source: Tenders Electronic Daily (TED), © European Union. Notice content reused under Commission Decision 2011/833/EU; editorial content licensed CC BY 4.0. GlobalGov is not affiliated with the European Union.
See every Finland Technology opportunity your competition is missing. Free for 14 days.
Get real-time alerts, competitive intelligence, and deadline tracking for this and every market worldwide.
Start Free Trial — No Card RequiredFree 14-day trial · no card required
See who is already competing here →Used by capture teams who win by looking where the big players aren’t.
Get a free Finland Technology intelligence report in your inbox
A personalized report on Finland Technology opportunities, emailed in 5-10 minutes. One per month, no account needed.