Viittomakielen opetuksen tavoitteena on, että vammainen henkilö pystyy mahdollisimman itsenäisesti toimimaan ja kommunikoimaan tavanomaisessa elämässä viittomakielen avulla. Viittomakielen opetusta järjestetään yksilöopetuksena pääsääntöisesti 20 tunnin kokonaisuus, kuitenkin asiakkaan palvelupäätöksen mukaisesti. Palveluntuottajan vastuulla on järjestää palveluun liittyvä tulkkaus ja hankkia asiakkaan tarvitsema tulkki, mikäli asiakas tarvitsee vieraan kielen tulkkausta. Tarjoajan jättäessä tarjouksen tähän osa-alueeseen, tarjoaja sitoutuu tuottamaan palvelua koko tälle osa-alueelle. | Tukiviittomien opetuksen tavoitteena on, että vammainen henkilö pystyy käyttämään tukiviittomia apunaan erilaisissa tavanomaisen elämän kommunikaatiotilanteissa. Tukiviittomia käytetään yleensä puheen tukena. Tukiviittomaopetusta järjestetään ensisijaisesti ryhmäopetuksena. Ryhmässä tulee olla vähintään 4 asiakasta mahdollisine läheisineen, jotta ryhmä toteutuu. Ryhmän kertakäynnin kesto on tunti. Ryhmät ovat koostuneet pääasiassa perheistä, joissa on vammainen lapsi tai nuori. Palvelua tulee kuitenkin tuottaa kaiken ikäisille. Yksilöopetusta voidaan järjestää yksilöllisin perustein silloin, kun siihen on erityinen syy. Tukiviittomaopetuksen määrää ja kestoa arvioidaan sen mukaan, minkälaisesta tarpeesta on kyse ja millainen on asiakkaan kokonaistilanne. Tukiviittomaopetusta järjestetään pääsääntöisesti 20 tunnin perusopetuksen kokonaisuus, kuitenkin asiakkaan palvelupäätöksen mukaisesti. Palveluntuottajan vastuulla on järjestää palveluun liittyvä tulkkaus ja hankkia asiakkaan tarvitsema tulkki, mikäli asiakas tarvitsee vieraan kielen tulkkausta. Tarjoajan jättäessä tarjouksen tähän osa-alueeseen, tarjoaja sitoutuu tuottamaan palvelua koko tälle osa-alueelle. | Vaihtoehtoisten kommunikaatiokeinojen ohjauksen tavoitteena on, että vammainen henkilö pystyy mahdollisimman itsenäisesti toimimaan ja kommunikoimaan tavanomaisessa elämässä. Vaihtoehtoisia kommunikaatiokeinoja ovat muun...
This Finland Health Services opportunity is one most of your competitors will never see.
How to bid: GlobalGov tracks this tender; it does not accept bids. Submit your response through the issuing agency’s official notice.
Your competitors are watching the same crowded contracts everyone else is. Track this opportunity and every one like it worldwide, set deadline alerts, and win where they aren’t. Free for 14 days, no card.
Start a free GlobalGov account| Issuing agency | Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue |
|---|
| Country | Finland |
|---|
| Category | Health Services |
|---|
| Estimated value | $648,000 |
|---|
| CPV | 85300000 |
|---|
| Published | October 09, 2026 |
|---|
| Procurement stage | Request for Proposal (RFP) |
|---|
| Response due | October 30, 2026 |
|---|
| Status | Open — accepting responses |
|---|
| Original language | Finnish — members read it in their own language |
|---|
| Official source | View original notice |
|---|
| Last verified | October 11, 2026 |
|---|
Source: Tenders Electronic Daily (TED), © European Union. Notice content reused under Commission Decision 2011/833/EU; editorial content licensed CC BY 4.0. GlobalGov is not affiliated with the European Union.
See every Finland Health Services opportunity your competition is missing. Free for 14 days.
Get real-time alerts, competitive intelligence, and deadline tracking for this and every market worldwide.
Start Free Trial — No Card RequiredFree 14-day trial · no card required
See who is already competing here →Used by capture teams who win by looking where the big players aren’t.
Get a free Finland Health Services intelligence report in your inbox
A personalized report on Finland Health Services opportunities, emailed in 5-10 minutes. One per month, no account needed.